maanantai 30. heinäkuuta 2012


Reilu vuorokausi mennyt, pentulaatikkossa kaikki oikein hyvin ja Millikin malttoi käydä omatoimisesti pihamaalla. Pentujen painot ovat kaikkilla jo reilusti ennemman kuin syntyessä, eli maitobaarissa riittä sapuskaa :) Milli on toiminut kaikinpuolin esimerkillisesti, hoitaa ja huoltaa..


















Yksityiskuvissa ensin tytöt ja viimeisessä talon ainut uroskoira :)









  















Tässä taas tosissaan ruokailemassa koko katras, kun emo tuli kahden minuutin ulkoilureissulta.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pentuja talossa

Milli päätti olla nopea,  kun sattui sunnuntaipäivä . Koko hommassa meni tunti ja vartti. Kaksi narttua syntyi ensin, uros väliin ja taas kaksi narttua. Painot olivat 180-200g välillä, pentue on tasainen ja energinen. Maitobaarissa oli välitön tungos ja maito maistuu.

 

Tiitterä pentu, heti uteliaana tutkailemaan maailmaa.                                                                                 




Milli hoivaa ja huolehtii.                                                                                                                           




Maitobaari auki :)                                                                                                                                      




Pentuja

Milli teki tänään neljä narttu-ja yhden urospennun!!! Hieno suoritus tytöltä, kaikki meni hienosti :)
Kuvia tulee myöhemmin.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

H-hetki lähestyy

Lämpöjä on mittailtu muutamana päivänä, lämmöt ovat menossa alaspäin aika  selvästi.  Jotain voi tulla jo tämän viikonlopun aikana... katsotaan niin nähdään paremmin :)

Milli on ottanut tänään levon kannalta kuten kuvat kertovat

Aamulla oli Asserin kanssa peitoissa....

















päivällä pihalla ....


















ja matolla. Todistettavasti kantavana, tulisikohan tuolta pentuja?






















Illalla käytiin ulkoilemassa, lämmin tuli :)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Paalausaktiviteetti

Vähän viiveellä heinätöiden lopetus. Sunnuntaina paalattiin heinät ja saatiin ne jopa latoon ennen pientä sadekuuroa.
 














Mill oli taas innolla mukana, joskin tässä vaiheessa pitää jo miettiä mikä on viisasta tehdä, kun joistakin hommista innostuu vähän liikakin :)

Maha tuntuu edelleen kasvavan kuten kuva osoittaa.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Heinähommat jatkuu

Kun edellisellä kerralla oltiin heinähommissa niin niitettiin. Seuraavaksi oli vuorossa heinien haravointi  ja pöyhiminen eli karhominen.

Ennen vanhaan karjatilalla tehtiin paljon kuivaa heinää (huh,huh niitä aikoja), silloin kaikki ojan pyörtänöt piti syrijätä eli suomeksi sanoen haravoida heinät ojanpientareelta pois, että karhotin yletti ne poimimaan. Näitä vanhoja juttuja jälkipolville kerrattiin :). Hevoslaitumelta on tapana tehdä kuivaa heinää vuosittain. Nykyään on siirytty säilörehun tekemiseen ja kuivaa heinää tehdään lähinnä hevosille.





Milli oli touhussa innolla mukana, toisin kun tavallisella kävelylenkillä -evvk. Nyt vain odotellaan paalauskelejä, ei sentään alettu seivästämään tällä kertaa.


Hei, jäin pois kyydiltä....Milli tuumi, traktorin lähtiessä ilman apukuskia.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Milon Ruotsinreissu

Tulevan pentueen isä kävi Ruotsissa erikoisnäyttelyssä ( reilu 100 koiraa, snautserit + pinserit). Tuloksena Bis 1 eli näyttelyn paras koira! Tuomari Cindy Petterson, joka arvioi käppänät sanoi seuraavaa:

Erinomainen tyyppi. Todella hyvin liikkuva. Ihana neliömäisyys jossa
lyhyt vahva selkä. Vahva maskuliininen pää, jossa vahva ilme. Hyvin
asettunut erinomainen eturinta. Erinomainen kaula ja lapa. Hyvä
rintakehän syvyys ja pituus. Erinomainen hännän kiinnitys ja asento.
Erinomaisesti kulmautunut takaa. Erinomainen turkinlaatu. Rotunsa
paras, onniittelut!!!"

Kiitos Minnalle kuvasta.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Milli nauttii kesästä

Tänään tehtiin vähän heinähommia eli kaadettiin  heinää, jos sattuisi vielä poudat jatkumaan... Tahtoo vain olla niin, kun on heiniä maassa, sääennuste lupaa vettä ;)

Niittohommien välissä Milli otti rennosti, kuten kuvat osoittavat.




                                                                                                                                                                        Kuvasta näkee, vatsa kasvaa :)


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kotitrimmi

Siistittiin tulevaa äitiä vähän kevyempään ulkoasuun, kevenee olo kummasti. Pohjavillaa ei Millillä liiaksi ole ja karkeaa peitinkarvaa on mukava rullailla :). Eli turkkia on nypitty juniori-ikäisestä alkaen noin kuukauden välein ja kerroksia on sitä kautta tullut sopivasti. Näyttelyissä on voitu käydä tasaisen epäsäännölisesti :) . Trimmausoppia olemme saaneet Annukalta Oulusta, missä edellen käydään näyttelytrimmeissä.  -Kiitos!-


Tänään käytiin Ohtakarin perinteisillä kalajuhlilla, sää suosi ja väkeä oli paljon.  

Just saatiin tieto, että tulevan pentueen isä "Milo" Myltans Legolas oli tänään Ruotsissa snautseri-pinseri erikoisnäyttelyn paras koira eli BIS 1 !!!  Onnea omistajille Minnalle ja Annelle !
(eli tällaisista vanhemmista olisi pentuja varattavissa :)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tulevaa odotellessa

Haettiin varastosta collienarttumme Iinan pentulaatikko. Koko on Millille riittävä :) , Iina kulki laidan yli, nyt tehtiin sopiva kohta laitaan mistä matalajalkaisempikin koira isolla mahalla pääsee kulkemaan.
Mieluinen tuntuu olevan, Milli on siellä jo lepäillyt monta keraa


Ylemmästä kuvasta näkee, ei tarvitse epäillä onko pentuja tulossa :)

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kokkolan Kv-näyttely

Eilen käytiin katsomassa miten tuleva isä esiintyy Kokkolassa, hienosti  meni taas :)  PU1, SA, ROP, SERT, CACIB.
Tältä vuodelta tähän saakka 6xSert, 4xRop ja  2xCacib (lisäksi Ruotsista yksi Rop, jos oikein muistan :) Paljon onnea omistajille!

Kuva on kyllä otettu Oulaisten näyttelyssä toukokuussa.  

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kesäilta Ohtakarin rannalla

Kävimme uimassa Ohtakarissa lämpimän kesäpäivän jälkeen. Hiekkarannat ovat Pohjois-Euroopan pisimmät ja onneksi löytyy rantaa myös koiraihmisille. Vattajanniemeen kannattaa käydä tutustumassa, upeat maisemat ja hiekkaa löytyy kilometreittäin, joista osa kyllä kuuluu puolustusvoimille :)







Milli harmittelee, ettei saa uida vapaasti vaan joutuu olemaan remmin päässä. Rannalla oli tällä kertaa muitakin ...... yllättävää ja jopa koiriakin :).

Ohtakarin kalastajakylä on rannan tuntumassa.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Milli maatilalla

Käytiin tutkimassa viljan oraiden kehitystä, Milli tutki tarkasti ovatko rikkakasvit torjunnan tarpeessa :)

Matkaa taitettiin tällä kertaa traktorilla. Kuskin poistuessa paikalta, Milli siirtyy aina mielipaikalleen, josta on hyvä tarkailla mitä ympärillä tapahtuu.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Matonpesupäivä

Vihdoin tuli kesä Lohtajallekin :)  ja sehän tietää matonpesua. Milli oli innolla touhussa mukana. Huuhteluvaiheessa Milli ilmoitti haukkumalla, että vesisuihku olisi paikallaan. Mattojen huuhtelu sujuu
tosi hyvin trampoliinin päällä, vesi valuu nopeasti matoista pois. Välillä odottavan typyrän piti huilalta ja sitten taasen touhuun mukaan.