sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Milli ja Zetter

Tänään tuli täyteen kahdeksan viikkoa c-pentueen syntymästä, pennut ovat päässeet onnellisesti uusiin koteihin. Olemme itse onnellisia, kun kaikki pennut pääsivät ihaniin koteihin! Kiitos vielä kaikille pentujen hankkijoille, toivomme teille kaikkea hyvää  ja yhteyttä tullaan varmaan pitämään jatkossakin.

Blogin päivitykset jatkuvat edelleen, mutta varmaan vähän harvemmilla päivityksillä :) Jatkossa jutut kertovat Millin ja Carmelitan - kotoisemmin Zetterin- edesottamuksista.





torstai 20. syyskuuta 2012

Kolmen kopla

Olemme joutuneet pärjäilemään kolmella pennulla muutaman päivän, kahden pennun uusista kodeista viestit kertovat positiivista palautetta :) Viikonvaihteessa lähtee kaksi ja yksi jää meille piristykseksi.

Pennut ovat harrastaneet iltapainia olohuoneen matolla..








                                     Ja lopuksi on sitten huilailtu :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

7 vkoa täynnä

Tänään kävi Oulusta meidän luottotrimmaaja ja pentujen kummitäti Annukka, ystävänsä ja isä Milo emäntänsä :) kanssa pentusia katsomassa. Pentuja siistittiin ja vähän kuvailtiin samalla 7 vko:n kunniaksi

Pennut nauttivat pihalla isä Milon ystävällisestä seurasta. Ensiviikolla pennut muuttavat uusiin hienoihin koteihinsa, haikeutta ilmassa jo nyt...






Ikiharmaan Carmelita

Ikiharmaan Cassiopeia

Ikiharmaan Charmed

Ikiharmaan Chanel

Ikiharmaan Commander

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tutkimusmatkalla

Tänään käytiin vähän ajelulla ja ystävien pihamaalla aistimassa uusia asioita, mukavaa oli :)





Pennut ovat rekisteröity ja löytyvät Kennelliiton jalostusjärjestelmästä 

lauantai 8. syyskuuta 2012

Rapsutuksia ja hellää hoivaa

Flunssa viivytti päivityksiä, kun isäntäväki sairasti vuoronperään. Loppuviikosta saimme vieraiksi lapsia rapsuttelemaan ja hellimään pentuja. Pennut tykkäsivät leikkiä ja lopuksi simahtivat uusien tuttavuuksien syliin.










Kyllä meillä oli niin mukavaa....

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viisi viikkoa

Sunnuntaipäivän viettoa viisiviikkoisten pentujen kanssa, on syöty, nukuttu ja valokuvattu :)