keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Viimeinen viikko yhdessä

Melkoista on touhuaminen pihalla.
Kukkapenkki saa aikamoisen syysmuokkauksen viisikon toimesta :)
Vauhtia on, mutta vaaralliseksi tilanteet eivät ole menneet;) 





sunnuntai 18. syyskuuta 2016

7 vko jo täynnä

Nyt on pentujen kuvat vihdoin saatu otettua. Lauantaina tehtiin pentuputsi, kiitos Annukka!!
Ensi viikonloppuna pennut lähtevät omiin koteihinsa. Onneksi Einar jää meille vielä vähäksi aikaa, muuten tulisi ikävä ja tuuleekin näitä erittäin vilkkaita ja sosiaalisia pentuja :)


                                                             Ikiharmaan Einar

                                                                 Ikiharmaan  Elaine
                                                           
                                                                 Ikiharmaan Elviira                                                     
                                                                
                                     
                                                                 Ikiharmaan Evita

                                                                 Ikiharmaan  Estelle
                                         
                                        
 

torstai 8. syyskuuta 2016

Viisi viikkoa

Tässä elo-syyskuun vaihteessa maatilalla kasaantuu työkiireitä, varsinkin kun tuli muutama poutapäivä, joka on ollut  harvinaista tälle kesälle. Yksi asia mikä kärsii ajanpuutteesta on valokuvaus ja bloginpäivitys.

Viikonloppuna oli hieno ilma ja pennut pääsivät ulos pari kolme kertaa päivässä. Mukavaa oli olla ulkona ja nauttia säästä niin meidän kuin pentujenkin. Pikkuhiljaa alkavat myös pentujen luonteet näkyä. Pennut ovat saaneet viralliset nimet: Ikiharmaan Einar, Elaine, Elviira. Evita ja Estelle.

Eilen illalla yritettiin , paino sanalle yritettiin :) ottaa pennuista kuvat viiden viikon kohdalla. Ei oikein onnistuttu oli sen verran virtaa, olisi tarvittu vielä lisäkäsiä.

Estelle

Elviira

Elaine

Evita

Einar

Pyryharakka :)